Oli tarkoitus siirtyä digiaikaan, ei minulla televisiota ole mutta koska en omista minkäänlaista kameraa niin ajattelin hankkia yksinkertaisen digipokkarin.
Kävelin siis tänä aamuna isoon elektroniikkaliikkeeseen, josta saa kuulemma kaikkea halvalla. Odottelin asiakaspalvelupisteessä noin 90 minuuttia, useampi myyjä pyyhälsi kiireisenä ohitseni mutta yksikään ei pysähtynyt. Lähdin siis pois.

Maalikauppoja on paikkakunnalla kaksi, asioin siinä kalliimmassa koska halvemmassa raksaäijien suosimassa putiikissa joudun lähes poikkeuksetta odottelemaan pitkään ennen kuin myyjä edes vilkaisee minua.

Olen ollut parisuhteessa pitempiäkin aikoja mutta en ole  päätynyt niihin treffien kautta vaan ikäänkuin vahingossa.

Entiset seurustelukumppanini:

1. Patologinen valehtelija joka huomasi olevansa homo

2. Liittyi uskonnolliseen kulttiin ja kieltäytyi olemasta tekemisissä kanssani.

3. Vaikeasti masentunut.

4. Autistinen, vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, petti minua ystävänsä kanssa.

5. Renttu, ongelmia "mietojen" huumeiden kanssa.

Viime keväänä tapasin ihanan ihmisen jota olin katsellut pidemmän aikaa, kävimme treffeillä ja tapasimme sen jälkeen muutaman kerran, mutta ilmeisesti hän ei vain pystynyt sanomaan ettei ollut kiinnostunut minusta. Syksyllä sain sähköpostia jossa hän kertoi muuttaneensa pois paikkakunnalta.

Syksyllä tapasin harrastusten merkeissä mukavan tyypin jota pyysin sitten kahville. Tapasimme muutaman kerran. Joulua edeltävällä tapaamisella hän viimein mainisti viettävänsä joulun seurustelukumppaninsa kanssa.

 

 

 

Suomalaisen naisen keskipituus lienee jossain 160 sentin hujakoilla, olen siis pitkä nainen.
Kengännumeroni on neljänkympin hujakoilla, pysyyhän sitä hyvin pystyssä juu mutta kenkäkaupassa asioiminen ei ole erityisen nautinnollinen kokemus kun tarjolla on aika pieni valikoima urheilumallisia jalkineita.
Pitkä nainen ei löydä kirpputorilta takkeja koska niiden hihat jäävät kyynärpäiden tienoille ja paidat jotka ovat jo valmiiksi kutistuneet pesussa ovat joka paikasta liian lyhyitä.
Nykymuodin mukaiset, vyötärön juuri ja juuri peittävät paidat jotka saavat epäilemään ettei niiden suunnittelija ole koskaan käynyt pohjoisessa, eivät peitä edes meikäläisen napaa.

Lyhyitä naisia kohdellaan lempeästi ja suojelevasti. Heille avataan ovia, tarjotaan drinkkejä ja heille puhutaan paljon lempeämpään äänensävyyn.
Pitkän naisen katsotaan pärjäävän hienosti omillaan, eihän pitkä naisen päätä edes ylety silittämään.
Vaikka sylissäni olisi vuorenkokoinen ostoskasa kaupan ovi lentää naamalle, miehen joka piti sitä auki edelläni kulkeneelle kääpiönaiselle, pyyhältäessä ohi.

Pitkä nainen ei aina ole vahva ja pärjäävä, pitkän naisen mielestä olisi kiva joskus käpertyä jonkun kainaaloon ja tirauttaa vaikka pienet itkut.

Nyt täytyy lähteä hakkaamaan halkoja

Yleisesti ottaen elämä on kohtuullisen siedettävää, joskus tuntuu ettei päähän mahdu yhtään positiivista asiaa jolloin kommunikointi läheisten kanssa on vaikeaa.
 He kun eivät aina jaksa kuunnlla, eikä heidän tarvitse.
Kiroilu vähentää stressiä, ehkä negatiivisten tunteiden purkaminen blogin muodossa vähentää kanssaihmisteni stressiä ja parantaa kaverisuhteita. Mene ja tiedä.